Laiska sukupolvi

Vaalikenttiä kierrellessäni olen kuullut monenlaisia näkemyksiä yhteiskuntamme tilasta. Pelot huoltosuhteen heikkenemisestä, samanaikaisesti työttömyydestä ja kilpailukyvyn menetyksestä ovat läsnä, syystäkin. Myöskin sanotaan, että nuoret opiskelevat liian pitkään, eivätkä halua tehdä töitä. Tämä ei pidä paikkaansa. Elämme muuttuvassa maailmassa, jossa emme voi puskea eteenpäin malleilla, jotka on luotu 50 vuotta sitten. Meidän on jatkuvasti uusiinnuttava, kehityttävä ja kehitettävä yhteiskuntaamme.

Useissa paikoissa keskustelua on herättänyt taitettu indeksi. Itse nuoren sukupolven edustajana haluaisin, ja tämä halu on meillä muillakin, kyetä turvaamaan eläkkeet niille, jotka sen ansaitsevat. Me haluamme tehdä töitä ja hoitaa vanhemmat, kuten nuoremmatkin ikäluokat. Mutta jotta tähän kykenisimme, tarvitaan muutoksia yhteiskunnan rakenteissa ja sosiaaliturvassa. Maailma, jossa me, alle kolmekymppiset elämme, on ratkaisevasti erilainen kuin vanhempien sukupolvien. Haluamme olla päättämässä siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaamme kehitetään, jotta pysyisimme itse kelkassa.

Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmämme perustuu isovanhempiemme ajan työn olemukseen. Työsuhteet olivat pitkiä, leipä tuolloin varma. Kyettiin perustamaan perhe luottaen hyvään ja parempaan huomiseen. Järjestelmää on uudistettu liimamalla päälle uutta ja lisäämällä näin byrokratiaa. Meidän sukupolvemme ongelma tulee olemaan työn, opiskelun ja perhe-elämän yhteensovittaminen. Se vaatii järjestelmältä jouston ja vakauden yhdistämistä kattavaksi malliksi.

Tänään keskustelin pitkäaikaistyöttömän miehen kanssa pitkän tovin. Hän oli aikoinaan ollut pitkässä työsuhteessa, potkittu pellolle ja jätetty järjestelmän byrokratian pompoteltavaksi. Tukityöllistämisen  noidankehän pompottelema kuusikymppinen herrasmies oli alkoholisoitunut ja menettänyt itsetuntonsa. ”Päästäkää minut jo eläkkeelle, antakaa minun olla rauhassa” hän sanoi vetisin silmin. Tätä en soisi kenellekään.

Sosiaaliturvaamme on saatava joustavuutta, jotta jokainen voi tuntea itsensä arvokkaaksi, oli sitten sillä hetkellä työsuhteessa tai ei. Keskustan nuori polvi haluaa olla kehittämässä ahkeruustakuuta, askelta perustulon suuntaan. Mallissa työn vastaanottaminen olisi aina kannattavaa, lyhyenkin jakson. Tätä kautta syrjäytymisuhan alla olevat nuoretkin saisivat ihmisarvoisen kohtelun ja positiivista kokemusta työnteosta. Haluamme maksaa eläkkeenne, haluamme säilyttää luomanne hyvinvointiyhteiskunnan, mutta antakaa meille mahdollisuus kehittää sitä aikaamme vastaavaksi.

Vedetään reilusti kotiinpäin!

Suurimmilta osiltaan Keski-Suomen kilpailukyky on edelleen kiinni alueiden tasapuolisesta kehittämisestä. Maakuntamme on suurimmilta osiltaan harvaan asuttu, onneksi, metsäinen maakunta. Vesistöjen suuri määrä asettaa tietyn haasteen tieverkollemme. Välimatkat alkutuotannosta teollisuuteen ovat raaka-aineille pitkät, osin juuri vesistöisyyden vuoksi. Vesistöt ovat kuitenkin luoneet alueellemme jotain hyvääkin. Niiden käyttö kuljetusreitteinä ja vesistöisyyden luoma pitkä tieverkko on se tekijä, mistä alueemme kasvu tulevaisuudessa kumpuaa.

Keski-Suomi on tulevaisuudessakin metsämaakunta, siihen liittyvine elinkeinoineen. Varsinkin pohjoinen on kuljetusten suhteen hyvin riippuvainen tieliikenteestä. Kuljetuksiemme leijonanosa matkaa pisteestä toiseen kumipyörillä. Alueellemme on onneksemme keskittynyt paljon kuljetukseen ja logistiikkaan liittyvää koulutusta ja osaamista. Tämä on vahvuus, jota emme saa jättää käyttämättä.

Kilpailukykymme on vahvasti riippuvainen siitä, että maakuntamme metsävarat, turve ja maataloustuotteet pysyvät raskaan liikenteen helposti saavutettavissa. Näistä syistä tulevalla hallituskaudella on keskityttävä alemman tieverkon kunnostukseen ja ylläpitoon. Tämä takaa elinkeinojen ja työn ketjun pelloilta ja metsistä jalostusteollisuuteen. Olisi täyttä tyhmyyttä olla käyttämättä hyväksi vahvuuksiamme, samalla kun painiskelemme monilla alueilla työttömyyden ja muuttotappion tuottamien ongelmien kanssa.

En tiedä kenen hyöty olisi päästää tieverkkomme rapistumaan. Elinkeinoelämän lisäksi asukkaat hyötyisivät alemman tieverkon paremmasta kunnosta. Palveluiden saavutettavuus olisi tätä kautta parempi myös maaseudun ihmisille. Tämä on sitä aluepolitiikkaa, johon varmasti kaikki päättäjät voivat yhtyä. Suurien tie- ja ratahankkeiden jälkeen on pikkuteidemme vuoro. Vedetään yhdessä reilusti kotiinpäin!

Ennakkoluuloisuus on sairaus, homous ei .

Me, puolueidemme nuoret eduskuntavaaliehdokkaat, olemme huolestuneina seuranneet Nuotta-lehden taholta julkaistua homovastaista kampanjaa, jonka taustalla on monta kirkollisverovaroja nauttivaa yhdistystä. Siinä homoseksuaalisuus rinnastetaan murhaan, ja väitetään, että homous on sairaudenomainen tila, josta voi parantua. Homous on Suomen laissa poistettu tautiluokituksesta 1986. Tämä todistaa, että ennakkoluuloista voi parantua. Kaikenlainen syrjintä ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai kansallisuuteen liittyen on yhteiskunnallemme paljon vaarallisempaa, kuin erilaisuus.

Olemme huolestuneena seuranneet, kuinka homoseksuaalisten nuorten itsemurhariski on 3-4 kertaa suurempi kuin heteroiden. Se kertoo omaa surullista tarinaansa siitä, miten käy yhteiskunnan joka ei siedä erilaisuutta. Ihminen on kohdattava ihmisenä. Haluamme olla luomassa aidosti suvaitsevaista ja tasa-arvoista yhteiskuntaa Siihen liittyy sorretun puolustaminen ja oman sydämen äänen kuunteleminen. Sairaus on saada tyydytystä ja hyvää oloa sortamalla toista.

Asenteet ja lainsäädäntö kulkevat käsi kädessä. On ehdottoman tärkeää, että kaikki ihmiset ovat lain edessä tasa-arvoisessa asemassa ja valtio ei syrji kansalaisiaan erilaisuuden perusteella. Sen vuoksi seuraavaan hallitusohjelmaan tulee kirjata tasa-arvoinen avioliittolaki, joka antaa kaikille ihmisille samat oikeudet ja velvollisuudet rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Anssi Kekkonen, Kansanedustajaehdokas, (Kesk.)
Sonja Kekkonen, Kansanedustajaehdokas (SDP)
Johannes Kuhmonen, Kansanedustajaehdokas (Vas.)
Touko Aalto, Kansanedustajaehdokas (Vihr.)
Miska Lamminen, Kansanedustajaehdokas (SKP)

Suomi suomalaisille!

Näin vaalien alla on ollut hauska seurata, kuinka mikäkin puolue vyöryttää omia vaaliaseitaan tuliasemiin. Sinipunavoimat ovat löytäneet yhteisen linjan kuntapolitiikassa keskittämisen ja pakkoliitosten kautta. Keskusta on liikkeellä yleispätevällä Asiaa- linjalla ja perussuomalaiset, niin, ne perussuomalaiset. Puolueen ohjelmalta olisi odottanut enemmän. Neljän suuren puolueen joukossa ei kauan pysytä, jollei puhuta myös enemmistön asioista. Tavallisten suomalaisten jokapäiväisistä asioista.

Onko meillä todella tarvetta rajoittaa maahanmuuttoa, onko se suurin ongelmamme? Entä onko abstrakti taide yhteiskuntaamme mädättävä voima? Pienpuolueen tunnistaa siitä, että se pyrkii johdattelemaan keskustelun marginaalisiin seikkoihin. Ei kansan enemmistön asiaa hoideta sulkemalla rajoja tai syyllistämällä vähemmistöjämme. Valtion talouttamme eivät tasapainota EU- jäsenmaksusta säästetyt muutamat sadat miljoonat, vaan kestävän kasvun myötä luodut uudet työpaikat, miljardit ja kansantulon kohotus.

Kuulostelin taannoin perussuomalaisen ehdokkaan ajatuksia paneelissa. Hän oli huolissaan niistä läheisistä, joilla menee taloudellisesti heikommin, niistä jotka tarvitsevat apua. Myöhemmin tuli puhe pulaan joutuneista EU- maista. Muistutin panelisteja siitä, että juuri oli puhe siitä heikomman tukemisesta. Näin pitää ollakin. Suomalaisten on oltava solidaarisia toisilleen, mutta myös solidaarisia niissä yhteisöissä, joihin olemme liittyneet lyöden kättä päälle. Me pidämme lupauksemme, me hoidamme leiviskämme.

Joka puolueella on oma näkemyksensä Suomen tulevaisuuden suunnasta, mutta nään, että alueidemme hyvinvoinnin kannalta kansainvälistyminen ja elinvoiman säilyttäminen koko maassa takaa vahvan kasvun ajan Suomelle. Rikkautemme on ripoteltu pitkin laajaa valtakuntaamme, ihmisiin, metsiin ja maihin. Tiet ja tietoliikenneyhteydet kuntoon saattamalla hyödynnämme rikkautemme. Kun olemme saaneet suuret linjat toimimaan, on aikaa keskustella myös marginaalisista asioista.

Päättäjät vs. kansanedustajat

Ovatko nuo kaksisataa Arkadianmäellä päättäjiä vai kansanedustajia, vai onko joukossa kenties molempia?
Termeissä on selvä sisältöero. Kansanedustaja terminä luo kuvan ihmisestä, joka koluaa kansan syviä rivejä, vaalien välilläkin. Kansan edustaja, näin erikseen kirjoitettuna, kuuntelee ja aistii ihmisten tuntoja muodostaen niistä sitten äänestäjilleen mieluisia päätöksiä.
Päättäjä on käsitteenä sisällöltään hyvin erilainen. Päättäjä saattaa kuunnella kansaa ja reagoida sen mielipiteisiin. Hän kuitenkin pitää tiukassa paikassa oman päänsä, vaikka vastoin yleistä mielipidettä. Median on helppo käsittää hänet väärin. Hänellä nimittäin on mielipide. Selkeä mielipide voidaan käsittää helposti väärin.
Aina on tarvittu, erästä UKK-elämäkerran nimeä mukaellen, kansanmiehiä ja ruhtinaita. Kansanmiehet ovat, aivan oikein, kuunnelleet herkkänä kansan tuntoja ja toimineet sen äänitorvena.
Ongelmana on kuitenkin paikoin likinäköisyys. Kulloistakin tahtotilaa mukailemalla linja tahtoo poukkoilla kuin vasikka laitumella. Parhaimmillaan maamme johdosta löytyisi molempia ominaisuuksia yhtä aikaa. Kysytään rohkeutta sitoutua kauaskantoisiin päätöksiin ja ajaa politiikallaan laajoja kaaria tulevaisuuteen.
Keskustalla on pitkä historia nimenomaan vastuullisena päätöksentekijänä tämän kansakunnan vaiheissa.
Olemme kaukokatseisesti kantaneet vastuuta itsenäisyyden alkutaipaleista saakka. Olemme asuttaneet, jälleenrakentaneet, edistäneet suomalaista sivistystä ja pitäneet, ainakin tähän saakka, koko Suomen asuttuna. Tähän ei populistinen puolue pystyisi.
Meillä, sekä puolueena että puolueemme päättäjillä, on ollut läpi aikojen selkeä näkemys. Näkemys siitä, mihin suuntaan maatamme tulisi kehittää.
Nyt vaalien alla kysytään myös kansannaisia ja kansanmiehiä, joilla on käsitys kansakuntamme nykytilanteesta pienen ihmisen näkökulmasta.
Kansalaispalkka tai perustulo, millä nimillä sitä halutaankaan kutsua, ajautui pahasti umpikujaan.
Keskustanuorten ja KOL:n vaalijulistukseen siirsimme ajatuksen aiemmasta kannanotostamme. Ahkeruustakuu on otettava käyttöön maassamme.
Vastaus tulevaisuuden rikkoutuvan työelämän ja monimutkaisen sosiaaliturvajärjestelmän ongelmiin on takuu siitä, että kaikki työnteko on kannattavaa.
Nykyisellään on kannattavampaa syrjäytyä työelämästä kokonaan, mieluummin kuin tehdä osa-aikaista työtä. Onko tämä oikein? Myös nuoret tarvitsevat työtä ja turvallista arkea.
Keskustanuoret tekivät viime viikolla rohkean kannanoton liikunnallisuuden lisäämiseksi peruskoulussa. Tarkoituksena lyhykäisyydessään oli rentojen liikuntatuokioiden lisääminen kouluviikkoon esimerkiksi aamunavauksen yhteyteen.
On selvää, että esimerkiksi aikuistyypin diabeteksen ja muiden elintasosairauksien vähentämisen kannalta olisi keskeistä käydä ennaltaehkäiseviin toimiin. Kukaan ei sitä kuitenkaan uskalla sanoa, asia on tabu.
Koulujen liikunnallisuutta pitäisi ohjata kilpailuhenkisestä urheilusta hauskaan yhdessä tekemiseen. Huutojaoista hupaisiin tuokioihin.
"Etelän metia" huomioi aiheen tiistaina. Ilta-Sanomien verkkosivujen päivän kysymyksenä oli, pitäisikö aamujumpat palauttaa peruskouluihin.
YleX-radiokanavan juontajat revittelivät hekin aiheella. Soitin itse lähetykseen ja oioin vääriä käsityksiä. Useassa keskustelussa aiheesta huomasin sekä jyrkkää vastustusta, että ehdotonta positiivisuutta.
Ilta-Sanomien kyselyssä 60 prosenttia vastaajista kannatti ajatusta, hieman kärjistetystä julkituonnista huolimatta.
Olisiko siis tässäkin aika tarttua toimeen? Päättäjiä tarvitaan.

Julkaistu Suomenmaassa 23.2http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Ensin%20pakollinen%20kasvisruokap%C3%A4iv%C3%A4%20-%20nyt%20kouluihin%20halutaan%20aamujumppaa/art-1288369211337.html

Turve uusiutuvana energiana

Itse olen varttunut Viitasaaren koilliskulmalla, turvesoiden ympäröimällä seudulla. Olen aina nähnyt turvetuotannon tärkeänä elinvoimatekijänä maaseudullemme, metsätalouden ja maatalouden ohessa. Turve on paikallinen ja tehokas polttoaine. Osin turvetuotannon ansiosta myöskin tieverkosto on pysynyt, tällä syrjäisellä kylällämme, hyvässä kunnossa, tavallisten ihmisten kuljettavissa.

Turpeen käytön viimeaikainen vastustus on ihmetyttänyt itseäni. Itse näen turpeen paikallisena, arvokkaana energianlähteenä ja maakunnan aitona mahdollisuutena. Tuotanto on vain järjestettävä oikein, luontoarvot huomioiden ja sopivissa kohteissa. Turvetuotantoa on kärkkäästi syytetty päästöistä vesistöihin. Itse pidän, samoin kuin aiemmin asiaa kirjoittanut Esko Hytönen, metsäojituksia suurempana syyllisenä vesien laadun huononemisiin. Jo olemassa oleviin ja suunnitteilla oleviin metsäojituksiin on puututtava siten, että sakeutusaltaat ja pintavalutuskentät todella ovat asianmukaiset. Lisääntyvä määrä ranta- ja kesäasukkaita seuraa Keski-Suomessakin vesistöjen tilaa. Veden laadun huonontuessa syyttävä sormi on usein osoittanut turpeen tuotantoa.

Asiassa on läydettävä yhteinen sävel. Turve todella on alueellemme arvokas luonnonrikkaus ja työllistävä tekijä. Energian tuotannon kannalta sillä on alueellamme keskeinen rooli. Jos tahtotilaa löytyy, teemme Keski-Suomesta enemmän kuin energiaomavaraisen maakunnan ja turpeesta uusiutuvan energiamuodon. Käytöstä poistetut suot tulisi mahdollisimman nopeasti palauttaa kiertoon, esimerkiksi kosteikoiksi, jotka jälleen ryhtyisivät sitomaan hiiltä ja monimuotoistamaan eläin- ja kasvilajistoa. Minun sydämeni ei salli turpeen tuotannon alasajosta puhumista samalla, kun Suomessa vielä poltetaan tänne tuotettua kivihiiltä.

Luontokokemus on intiimi asia

Olen aina ollut luonnossa viihtyvä ihminen, osin olosuhteiden pakosta. Kotipaikkani on 36 kilometrin päässä isommasta taajamasta. Vartuin siis ”ikkuna mehtään päin”, luontokokemukset ja metsissä liikkuminen olivat lähes jokapäiväisiä harrastuksia. Keväisin pyöräilin kuraista kylätietä läheiselle suolle tervehtimään muuttolintuja. Opin tunnistamaan kevään alkaneen kurjen ja joutsenen huudosta. Luonnosta sain harrastuksen, joka oli jollain tavoin jakamaton. Koin jo nuorena hetkiä, jotka kätkin syvälle sydämeeni. Äänet, tuoksut ja tuntemukset noista ohikiitävistä minuuteista ja tunneista ovat kalleimpia aarteitani. Ulkopuolinen ei varmasti pystyisi niihin täysin samaistumaan, tai saamaan koppia noista samoista tunnetiloista.

Koen, että jokaisella ihmisellä on oma ikkunansa luontoon. Itse, muutettuani opintojeni perässä Joensuuhun ja kaupunkiin, koen edelleen että ikkunani ja oveni luontoon on Viitasaarella ja kotitanhuvillani. Siellä on luonto, jonka tunnen ja jonka kanssa olen varttunut. Luontoon olen kulkenut milloin kiikari kaulassa, milloin metsälle ase selässä ja pystykorva jaloissa pyörien, milloin onkivapa olalla.

Viime aikoina on keskusteltu luonnon käytön ja luontokokemusten eettisyydestä. Itselläni riittää ymmärrystä myös heille, jotka haluavat rajoittaa metsästystä ja luonnon muuta hyötykäyttöä. Heillä on omat teesinsä, vastapuolella omansa. Itse metsästyksen harrastajana koen, että metsästyharrastus kasvattaa ihmisiä, jotka oppivat kunnioittamaan luontoa ja nauttimaan siitä. Juuri nuo intiimit, yksityiset elämykset tekevät sen. Metsästys ja kalastus ovat tapoja kasvattaa ympäristöstä ja kestävästä kehityksestä kiinnostuneita ihmisiä. Olen nähnyt sen, että suomalainen luonnonkäyttökulttuuri on menossa oikeaan suuntaan. Vesistöjä kunnostetaan talkoovoimin monimuotoisuuden nimissä ja metsästäjät perustavat kosteikkoja vesilinnuille. Ihmiset ja yhteisöt suojelevat metsiään vapaaehtoisesti.

Meidän sukupolvessamme olen huomannut paljon lupaavia piirteitä tulevaisuutta ja kestävää kehitystä ajatellen. On tavallisia ihmisiä, samoin kuin tuottajia, joille luonnon ja eläinten hyvinvointi on etusijalla. Koskien varsilla olen tavannut paljon perhokalastajia, jotka laskevat saamansa kalat takaisin ja vielä kantavat kortensa kekoon kalakantojen hoidossa. Olen nähnyt metsästäjiä, jotka kulkevat tussari selässä lataamattomana pitkin metsiä, vain seuratakseen metsästyskoiransa työskentelyä. Uskon todella, että olemme ensimmäinen sukupolvi, joka voi antaa maamme jälkipolville paremmassa kunnossa kun sen olemme saaneet..

Muistakaa enemmistökin!

Taantuman ja laman sattuessa, näin sanotaan, ääriliikkeet ja ilmiöt pääsevät pintaan. Vasemmisto-, oikeisto- ja muu radikalismi saa syntynsä vaikeina aikoina. Kun kansaa todella potuttaa, on paikallaan nootti valtaapitäville: "Me haluamme muutosta", "Me emme jaksa enää".

Olemme saaneet viimeaikoina seurata äärioikeiston nousua länsimaissa ja viimeisimpänä demokratiaa tavoittelevaa liikehdintää muslimimaissa. Ääriliikehdintä on nostanut uudenlaista keskustelua niin idässä kuin lännessäkin. On nostettu pöydälle keskustelunaiheita, joita on pitkään hyssytelty ja pidetty pöytälaatikoissa. Siinä missä ennen puhuttiin suvaitsevaisuudesta, mietitään nyt: pitäisikö kaikkea suvaita? Avoin maahanmuuttokriittisyys ja vähemmistöjä vastaan tehdyt iskut ovat yleistyneet. Radikaalien toimijoiden joukko on yhtä pieni kuin ennenkin, mutta hiljainen hyväksyntä valtaväestön taholta edesauttaa kehitystä.

Mitä sitten on tapahtunut? Taantuman aikaan on mediakin unohtanut sen tylsän tavallisen suomalaisen. Sen valkoihoisen, työtä tekevän, lihaa syövän heteron. Hänet jolla on perhettä, hänet, joka ehkä jossain vaiheessa oli lomautettuna taantuman ja laman vuoksi. Keskiluokkainen suomalainen on unohdettu.

Juhani Tamminen sanoi kirjoituksessaan suurista puolueista kuvaavat sanat. Hän sanoi, että peruspeli on suurilta hukassa. Se on syy perälaudan vuotamiseen. Perussuomalaiset ja muut pienpuolueet ovat houkutelleet myös suureet pois mukavuusalueiltaan, keskustelemaan marginaalisista teemoista. Tosiasia kuitenkin on, että tulevien vaalien tärkeimmät teemat liittyvät niihin Soinilaisten ja keltaisen median mielestä tylsiin juttuihin: työllisyyteen, verotukseen, talouskasvun ja valtion velan suhteeseen, sekä palveluihin. Sen tylsän työtätekevän heteron jokapäiväiseen elämään ne liittyvät.

Olen vahvasti sitä mieltä, että yksi avain yhteiskuntarauhaan ja suvaitsevaisuuteen on hyvinvoiva enemmistö. Meidän on tehtävä hartiavoimin töitä ihmisten riittävän toimeentulon varmistamiseksi, sekä turvallisuuden säilyttämiseksi yhteiskunnassa. Kaikki keskustelu on hyväksi, mutta suvaitsemattomuutta ei tule suvaita.

Luonnosta vieraantuminen vie yhden sukupolven.

Suomessa on vellonut jo pitkään keskustelu, jossa on asetettu vastakkain luonnon suojelu ja sen hyötykäyttö, sekä eläinten suojelu ja metsästys. Rintamalinjat ovat vakiintuneet, mutta provosoivia kranaatteja viskotaan välillä poterosta toiseen. Kansanedustaja Anne Kalmari avasi uuden keskustelun, mainitessaan Itä-Suomen turneellaan, että suurpetoja tulisi siirtoistuttaa myös pääkaupunkiseudulle. Lähinnä kai heitoksi tarkoitettuun kommenttiin tarttui moni.

Heitossa piilee kuitenkin totuuden siemen: Eikö suurpetokantojen lisäämisen puolesta kampanjoivien tulisi olla valmiita ottamaan noita karvaturreja myös omille ulkoilualueilleen ja omaa asuinaluettaan sulostuttamaan? Ivan kare suupielessäni seurasin viime vuonna uutisointa kokonaisen nalleperheen lahtaamista niiden erehdyttyä ylittämään Uudenmaan läänin rajan. Eipä kuulunut eläinsuojelujärjestöjen valitusta tuon episodin jälkeen. Sen sijaan luvanvaraiseen, kantojen koon mukaan säänneltyyn pyyntiin maakunnissamme pyritään puuttumaan.

Itseäni on pitkään huolestuttanut metsästysharrastuksen jatkuvuus. Hirvi- ja muut riistakannat tarvitsevat säätelyä, mutta myös hoitoa ja seurantaa. Nyt ukkoutuvan sukupolven tilalle ei monin paikoin kovaa ryntäystä ole. HESY ry:n eli Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen mukaan olisi hyvin pian saatava voimaan asetus, joka kieltää metsästyksen alle 18- vuotiailta. Yhdistys on järkyttynyt Sotkamossa tapahtuneesta ilveksen kaadosta, jossa ampujana toimi 10- vuotias poika. Kuvittelisin itse polvenkorkuisesta saakka metsällä kulkeneena tuon hetken olleen pojalle unohtumaton elämys. HESY:n mukaan metsästyksellä on lapselle kielteisiä vaikutuksia: "On selvää, että eläimen tappaminen, suolistus ja paloittelu raaistavat kasvavan lapsen tunne-elämää.". Itse toivottelen kaikille onnistunutta ilvesjahtia. Ottakaa mukaan nuoria oppimaan hienoa harrastusta! Oma tunne-elämäni ei ainakaan ole siitä raaistunut.

Mihin tiemme vie?

Eilen palailin Keski-Suomen turneelta Pohjois-Karjalaan. Liikenteessä oli karmea keli, niikuin on edelleenkin. Ajeltuani kieli keskellä suuta kohtuullisen turvallisesti 240 kilometriä perille, kuulin surukseni vaikean ajokelin vaatineen jälleen uhrinsa Mikkelissä.

Joskus onnettomuutta ei voi välttää edes varovaisella ajotavalla tai turvallisilla liikennejärjestelyillä. Eilen FB:ssä käytiin laajaa keskustelua junaliikenteestä ja rataverkostosta. Eräs kommentoija huomautti, että muualla Euroopassa, missä junien käyttöaste on korkeampi, valitetaan myös lippujen ja rataverkon kunnossapidon kalleudesta. Ongelmamme ovat siis yleiseurooppalaisia ja tällaisena talvena myös lumen ja pakkasen aiheuttamien ongelmien suhteen!

Onko sitten junaliikenteen tarkoitus tuottaa suoraa voittoa? Nähdäkseni ei. Ystäväni Katja heitti eilen keskusteluun hyvän kysymyksen: Kuka laskee, kuinka paljon valtatiet tuottavat? Niiden vaikutus huomioidaan välillisenä hyötynä. Näin pitää ollakin. Ja sekä suomalaisen rata- että tieverkon tehtävänä on yhdistää alueita ja tukea elinkeinoelämää. Ihmiset liikkuvat yhä enemmän, useilla tavoilla. Ja siitä on hyötyä myös taloudellemme.

Itse olen ihmetellyt huonosti hoidettua itä-länsi- liikennettämme. Armeijan käyneenä tiedän perimmäisen syyn suurten, itärajalta länsirannikolle kulkevien väylien välttämiseen Toivoisin silti asiasta voitavan keskustella. Pohjoisessa Keski-Suomessa puhutaan kovasti Nelostiestä (Helsingistä Ouluun ja Rovaniemelle) elinvoimaa ylläpitävänä tekijänä. Mutta kuinka on Sinisen Tien laita? Miten sijainti Vaasa-Joensuu- tien varrella on hyödynnetty? Ei mitenkään.

Viitasaaren osalta tuo tie on hävyttömän huonossa kunnossa. Tiellä on paljon raskasta liikennettä. Turvetta, puuta ja muita alueen rikkauksia kuljetetaan tiukkojen aikataulujen puitteissa tehtaille ja voimaloille. Minulla on useita kuljetusalalla olevia tuttavia, jotka tuntevat vaarantavansa ihmishenkiä joka kerta tuota tietä ajaessaan. Useita ihmisiä onkin kuollut suhteellisen lyhyellä pätkällä menneinä vuosina. Asiaan pitäisi saada ratkaisu. Sellainen olisi tien levennys ja mutkien oikominen tietyiltä osin.

Tällä ratkaisulla sekä henkilö- että tavaraliikenne voisivat kulkea turvallisesti idästä länteen ja lännestä itään. Samalla Keski-Suomen asema Suomen keskipisteessä vahvistuisi.

11. hetki

Tänään aamulla käänsin Ainolta lainaamani sitikan renkaat kohti Jyväskylää.  Tavoitteena oli piiritoimistolla pidettävä kampanjasuunnittelu kera kollega Petrin, puheenjohtajamme Petrin, tomeran toiminnanjohtajamme Elinan sekä Jyväskylän Keskustaopiskelijoiden pj:n Joonaksen. Palaverissa vedimmekin suuntaviivoja kevään yhteiselle kampanjoinnille, sekä täyttelimme kollektiivisesti kalentereitamme. Viikonloput alkavat täyttyä rytinällä. Seuraava vaihe on sitten tapahtumien ja kokousten ajallinen arviointi siten, että ehtii useampaan osoitteeseen mahdollisimman kätevästi. Yksi tavoite keväälle onkin ihmisten tapaaminen ja Keski-Suomen kartoittaminen tarkemmin. Pitää kuunnella ja katsella ympärilleen. Vain sillä tavalla voi mennä ja edustaa parhaiten täkäläisiä, nuorista Pihtiputaan mummoon.

Ajellessani tänään 4 maakunnan alueella oli aikaa ajatella myös vaihteeksi yleispolitiikkaa. Uutisointi radiossa, tv:ssä ja lehdissä oli vahvasti eduskunnan lomiltapaluun ryydittämää. Kevätpuolelle siirryttäessä eduskunnalla on vielä paljon tehtävää. vahva näppituntuma on, että lähiaikoina äänestetään Portugalin lainapaketista. Harmittaa hallituksessa olevien tovereiden puolesta. Keskusta oli aikoinaan vastustamassa EMU:n liittymistä, mutta nyt joutuu kantamaan vastuun valuutan säilymisestä hengissä. Demarit ovat tehneet päinvastoin.

Seuraavista hallitusneuvotteluista tulevat vaikeat. Koko länsi taistelee omasta kilpailukyvystään ja Suomi tulee kilpailukyvyn säilyttämisen ohella tähtäämään velkaantumisen pysäyttämiseen ja elvytyksen laskun maksamiseen. Heinäluoman Eero arveli takaisinmaksuun kuluvan sopivasti 4 vuotta, mutta kuule Eero, ei se ehkä niin nopeasti käy.

Takaisinmaksu on suoritettava. Muuten Suomi ei ole muita tuhlaajavaltioita kummempi. Se on kuitenkin tehtävä hyvinvointivaltion rakenteet säilyttäen ja kunnossapitäen. Leikkauslistat ovat selviö, mutta ne eivät saa ajaa Suomea taantumaan ja eriarvoistumiseen. Mistä muuten nykyinen eriarvoistumiskehitys johtuu?

Arvatkaapa.

Juuret ovat edellisessä lamassa ja huonossa jälkihoidossa.

Leikkauslistat tulevat!

Eduskunta hyväksyi sopivasti joulun alla lakimuutoksen, joka mahdollistaa toimeentulotuen leikkauksen alle 25- vuotiaalta koulutuksesta kieltäytyneeltä nuorelta. Kansanedustajat tiesivät mielestään, mikä on parasta noille nuorille. Minä en suostu ymmärtämään tätä päätöstä.

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että uusi laki on perustuslain vastainen asettaessaan alle 25-vuotiaat ammatillista koulutusta vailla olevat eriarvoiseen asemaan. Entä se 26-vuotias? Ymmärrän sen, että nuoret, vetreät ihmiset halutaan vuokra-asuntojen pitsalaatikkovuorten keskeltä työelämään, kohtaamaan ihmisiä ja osallistumaan yhteiskuntaan. Mutta sen tietää sisimmässään jokainen lain puolesta äänestänyt, ettei tämä laki sitä itsessään tee. Kyseessä on laupeudentyöksi naamioitu menoleikkaus. Tätä vain ei kukaan uskalla sanoa. Minä sanon sen nyt. Myöskään työttömyysturvan heikentäminen ei ole keino ohjata pitkäaikaistyötöntä töihin. Se on vain keino heikentää hänen asemaansa ja jälleen osa valtiontalouden kestävyysvajeen paikkaamista, näin hienosti puettuna.

Älkää käsittäkö minua väärin, minunkin mielestäni ihmisille on parhaaksi, jos heidät saadaan liikkeelle, töihin ja aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Näin saamme myös ne verotulot nousuun, yhdessä monen muun  toimenpiteen kanssa. Mutta tämä laki ei ole yrityskään siihen suuntaan. Ainoa hyvä seikka laissa oli viittaus siihen, että tuen pienetämisen yhteydessä tehtäisiin suunnitelma nuoren elämänhallinan parantamiseksi. Tämä jää kuitenkin suurimmassa osassa kuntia tekemättä resurssipulan vuoksi.

Eduskuntatyössä on kyse myös eri ryhmien edunvalvonnasta. Koko kansan kannalta olisi parasta jos tulevassa eduskunnassa olisi entistä paremmin edustettuna koko kansan läpileikkaus. Kauhulla odotan vaalien jälkeisiä menoleikkauksia. Leikkaamaan tullaan raskaimmin niiltä, joiden ääni ei eduskunnassa kuulu. Tämä toimeentulotuen leikkaus on siitä esimakua. Varokaa nuoret, varokaa pitkäaikaistyöttömät, varokaa syrjäytyneet. Keppiä on tulossa, jos äänenne ei kuulu.

Anssi Kekkonen, kansanedustajaehdokas