Itse olen varttunut Viitasaaren koilliskulmalla, turvesoiden ympäröimällä seudulla. Olen aina nähnyt turvetuotannon tärkeänä elinvoimatekijänä maaseudullemme, metsätalouden ja maatalouden ohessa. Turve on paikallinen ja tehokas polttoaine. Osin turvetuotannon ansiosta myöskin tieverkosto on pysynyt, tällä syrjäisellä kylällämme, hyvässä kunnossa, tavallisten ihmisten kuljettavissa.
Turpeen käytön viimeaikainen vastustus on ihmetyttänyt itseäni. Itse näen turpeen paikallisena, arvokkaana energianlähteenä ja maakunnan aitona mahdollisuutena. Tuotanto on vain järjestettävä oikein, luontoarvot huomioiden ja sopivissa kohteissa. Turvetuotantoa on kärkkäästi syytetty päästöistä vesistöihin. Itse pidän, samoin kuin aiemmin asiaa kirjoittanut Esko Hytönen, metsäojituksia suurempana syyllisenä vesien laadun huononemisiin. Jo olemassa oleviin ja suunnitteilla oleviin metsäojituksiin on puututtava siten, että sakeutusaltaat ja pintavalutuskentät todella ovat asianmukaiset. Lisääntyvä määrä ranta- ja kesäasukkaita seuraa Keski-Suomessakin vesistöjen tilaa. Veden laadun huonontuessa syyttävä sormi on usein osoittanut turpeen tuotantoa.
Asiassa on läydettävä yhteinen sävel. Turve todella on alueellemme arvokas luonnonrikkaus ja työllistävä tekijä. Energian tuotannon kannalta sillä on alueellamme keskeinen rooli. Jos tahtotilaa löytyy, teemme Keski-Suomesta enemmän kuin energiaomavaraisen maakunnan ja turpeesta uusiutuvan energiamuodon. Käytöstä poistetut suot tulisi mahdollisimman nopeasti palauttaa kiertoon, esimerkiksi kosteikoiksi, jotka jälleen ryhtyisivät sitomaan hiiltä ja monimuotoistamaan eläin- ja kasvilajistoa. Minun sydämeni ei salli turpeen tuotannon alasajosta puhumista samalla, kun Suomessa vielä poltetaan tänne tuotettua kivihiiltä.
Onpa hienoa, että edes joku keskustalainen uskaltaa kirjoittaa turpeen puolesta. Luulisi, että maaseudun työllisyys ja hyvinvoinnin rakentaminen maamme luonnonvarojen pohjalle olisi jonkin muunkin ehdokkaana olevan sydäntä lähellä...
VastaaPoistaKiitos. Ylipäätään haluaisin, että asiasta keskusteltaisiin enemmän.
VastaaPoista