Luontokokemus on intiimi asia

Olen aina ollut luonnossa viihtyvä ihminen, osin olosuhteiden pakosta. Kotipaikkani on 36 kilometrin päässä isommasta taajamasta. Vartuin siis ”ikkuna mehtään päin”, luontokokemukset ja metsissä liikkuminen olivat lähes jokapäiväisiä harrastuksia. Keväisin pyöräilin kuraista kylätietä läheiselle suolle tervehtimään muuttolintuja. Opin tunnistamaan kevään alkaneen kurjen ja joutsenen huudosta. Luonnosta sain harrastuksen, joka oli jollain tavoin jakamaton. Koin jo nuorena hetkiä, jotka kätkin syvälle sydämeeni. Äänet, tuoksut ja tuntemukset noista ohikiitävistä minuuteista ja tunneista ovat kalleimpia aarteitani. Ulkopuolinen ei varmasti pystyisi niihin täysin samaistumaan, tai saamaan koppia noista samoista tunnetiloista.

Koen, että jokaisella ihmisellä on oma ikkunansa luontoon. Itse, muutettuani opintojeni perässä Joensuuhun ja kaupunkiin, koen edelleen että ikkunani ja oveni luontoon on Viitasaarella ja kotitanhuvillani. Siellä on luonto, jonka tunnen ja jonka kanssa olen varttunut. Luontoon olen kulkenut milloin kiikari kaulassa, milloin metsälle ase selässä ja pystykorva jaloissa pyörien, milloin onkivapa olalla.

Viime aikoina on keskusteltu luonnon käytön ja luontokokemusten eettisyydestä. Itselläni riittää ymmärrystä myös heille, jotka haluavat rajoittaa metsästystä ja luonnon muuta hyötykäyttöä. Heillä on omat teesinsä, vastapuolella omansa. Itse metsästyksen harrastajana koen, että metsästyharrastus kasvattaa ihmisiä, jotka oppivat kunnioittamaan luontoa ja nauttimaan siitä. Juuri nuo intiimit, yksityiset elämykset tekevät sen. Metsästys ja kalastus ovat tapoja kasvattaa ympäristöstä ja kestävästä kehityksestä kiinnostuneita ihmisiä. Olen nähnyt sen, että suomalainen luonnonkäyttökulttuuri on menossa oikeaan suuntaan. Vesistöjä kunnostetaan talkoovoimin monimuotoisuuden nimissä ja metsästäjät perustavat kosteikkoja vesilinnuille. Ihmiset ja yhteisöt suojelevat metsiään vapaaehtoisesti.

Meidän sukupolvessamme olen huomannut paljon lupaavia piirteitä tulevaisuutta ja kestävää kehitystä ajatellen. On tavallisia ihmisiä, samoin kuin tuottajia, joille luonnon ja eläinten hyvinvointi on etusijalla. Koskien varsilla olen tavannut paljon perhokalastajia, jotka laskevat saamansa kalat takaisin ja vielä kantavat kortensa kekoon kalakantojen hoidossa. Olen nähnyt metsästäjiä, jotka kulkevat tussari selässä lataamattomana pitkin metsiä, vain seuratakseen metsästyskoiransa työskentelyä. Uskon todella, että olemme ensimmäinen sukupolvi, joka voi antaa maamme jälkipolville paremmassa kunnossa kun sen olemme saaneet..