Päättäjät vs. kansanedustajat

Ovatko nuo kaksisataa Arkadianmäellä päättäjiä vai kansanedustajia, vai onko joukossa kenties molempia?
Termeissä on selvä sisältöero. Kansanedustaja terminä luo kuvan ihmisestä, joka koluaa kansan syviä rivejä, vaalien välilläkin. Kansan edustaja, näin erikseen kirjoitettuna, kuuntelee ja aistii ihmisten tuntoja muodostaen niistä sitten äänestäjilleen mieluisia päätöksiä.
Päättäjä on käsitteenä sisällöltään hyvin erilainen. Päättäjä saattaa kuunnella kansaa ja reagoida sen mielipiteisiin. Hän kuitenkin pitää tiukassa paikassa oman päänsä, vaikka vastoin yleistä mielipidettä. Median on helppo käsittää hänet väärin. Hänellä nimittäin on mielipide. Selkeä mielipide voidaan käsittää helposti väärin.
Aina on tarvittu, erästä UKK-elämäkerran nimeä mukaellen, kansanmiehiä ja ruhtinaita. Kansanmiehet ovat, aivan oikein, kuunnelleet herkkänä kansan tuntoja ja toimineet sen äänitorvena.
Ongelmana on kuitenkin paikoin likinäköisyys. Kulloistakin tahtotilaa mukailemalla linja tahtoo poukkoilla kuin vasikka laitumella. Parhaimmillaan maamme johdosta löytyisi molempia ominaisuuksia yhtä aikaa. Kysytään rohkeutta sitoutua kauaskantoisiin päätöksiin ja ajaa politiikallaan laajoja kaaria tulevaisuuteen.
Keskustalla on pitkä historia nimenomaan vastuullisena päätöksentekijänä tämän kansakunnan vaiheissa.
Olemme kaukokatseisesti kantaneet vastuuta itsenäisyyden alkutaipaleista saakka. Olemme asuttaneet, jälleenrakentaneet, edistäneet suomalaista sivistystä ja pitäneet, ainakin tähän saakka, koko Suomen asuttuna. Tähän ei populistinen puolue pystyisi.
Meillä, sekä puolueena että puolueemme päättäjillä, on ollut läpi aikojen selkeä näkemys. Näkemys siitä, mihin suuntaan maatamme tulisi kehittää.
Nyt vaalien alla kysytään myös kansannaisia ja kansanmiehiä, joilla on käsitys kansakuntamme nykytilanteesta pienen ihmisen näkökulmasta.
Kansalaispalkka tai perustulo, millä nimillä sitä halutaankaan kutsua, ajautui pahasti umpikujaan.
Keskustanuorten ja KOL:n vaalijulistukseen siirsimme ajatuksen aiemmasta kannanotostamme. Ahkeruustakuu on otettava käyttöön maassamme.
Vastaus tulevaisuuden rikkoutuvan työelämän ja monimutkaisen sosiaaliturvajärjestelmän ongelmiin on takuu siitä, että kaikki työnteko on kannattavaa.
Nykyisellään on kannattavampaa syrjäytyä työelämästä kokonaan, mieluummin kuin tehdä osa-aikaista työtä. Onko tämä oikein? Myös nuoret tarvitsevat työtä ja turvallista arkea.
Keskustanuoret tekivät viime viikolla rohkean kannanoton liikunnallisuuden lisäämiseksi peruskoulussa. Tarkoituksena lyhykäisyydessään oli rentojen liikuntatuokioiden lisääminen kouluviikkoon esimerkiksi aamunavauksen yhteyteen.
On selvää, että esimerkiksi aikuistyypin diabeteksen ja muiden elintasosairauksien vähentämisen kannalta olisi keskeistä käydä ennaltaehkäiseviin toimiin. Kukaan ei sitä kuitenkaan uskalla sanoa, asia on tabu.
Koulujen liikunnallisuutta pitäisi ohjata kilpailuhenkisestä urheilusta hauskaan yhdessä tekemiseen. Huutojaoista hupaisiin tuokioihin.
"Etelän metia" huomioi aiheen tiistaina. Ilta-Sanomien verkkosivujen päivän kysymyksenä oli, pitäisikö aamujumpat palauttaa peruskouluihin.
YleX-radiokanavan juontajat revittelivät hekin aiheella. Soitin itse lähetykseen ja oioin vääriä käsityksiä. Useassa keskustelussa aiheesta huomasin sekä jyrkkää vastustusta, että ehdotonta positiivisuutta.
Ilta-Sanomien kyselyssä 60 prosenttia vastaajista kannatti ajatusta, hieman kärjistetystä julkituonnista huolimatta.
Olisiko siis tässäkin aika tarttua toimeen? Päättäjiä tarvitaan.

Julkaistu Suomenmaassa 23.2http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Ensin%20pakollinen%20kasvisruokap%C3%A4iv%C3%A4%20-%20nyt%20kouluihin%20halutaan%20aamujumppaa/art-1288369211337.html

Turve uusiutuvana energiana

Itse olen varttunut Viitasaaren koilliskulmalla, turvesoiden ympäröimällä seudulla. Olen aina nähnyt turvetuotannon tärkeänä elinvoimatekijänä maaseudullemme, metsätalouden ja maatalouden ohessa. Turve on paikallinen ja tehokas polttoaine. Osin turvetuotannon ansiosta myöskin tieverkosto on pysynyt, tällä syrjäisellä kylällämme, hyvässä kunnossa, tavallisten ihmisten kuljettavissa.

Turpeen käytön viimeaikainen vastustus on ihmetyttänyt itseäni. Itse näen turpeen paikallisena, arvokkaana energianlähteenä ja maakunnan aitona mahdollisuutena. Tuotanto on vain järjestettävä oikein, luontoarvot huomioiden ja sopivissa kohteissa. Turvetuotantoa on kärkkäästi syytetty päästöistä vesistöihin. Itse pidän, samoin kuin aiemmin asiaa kirjoittanut Esko Hytönen, metsäojituksia suurempana syyllisenä vesien laadun huononemisiin. Jo olemassa oleviin ja suunnitteilla oleviin metsäojituksiin on puututtava siten, että sakeutusaltaat ja pintavalutuskentät todella ovat asianmukaiset. Lisääntyvä määrä ranta- ja kesäasukkaita seuraa Keski-Suomessakin vesistöjen tilaa. Veden laadun huonontuessa syyttävä sormi on usein osoittanut turpeen tuotantoa.

Asiassa on läydettävä yhteinen sävel. Turve todella on alueellemme arvokas luonnonrikkaus ja työllistävä tekijä. Energian tuotannon kannalta sillä on alueellamme keskeinen rooli. Jos tahtotilaa löytyy, teemme Keski-Suomesta enemmän kuin energiaomavaraisen maakunnan ja turpeesta uusiutuvan energiamuodon. Käytöstä poistetut suot tulisi mahdollisimman nopeasti palauttaa kiertoon, esimerkiksi kosteikoiksi, jotka jälleen ryhtyisivät sitomaan hiiltä ja monimuotoistamaan eläin- ja kasvilajistoa. Minun sydämeni ei salli turpeen tuotannon alasajosta puhumista samalla, kun Suomessa vielä poltetaan tänne tuotettua kivihiiltä.

Luontokokemus on intiimi asia

Olen aina ollut luonnossa viihtyvä ihminen, osin olosuhteiden pakosta. Kotipaikkani on 36 kilometrin päässä isommasta taajamasta. Vartuin siis ”ikkuna mehtään päin”, luontokokemukset ja metsissä liikkuminen olivat lähes jokapäiväisiä harrastuksia. Keväisin pyöräilin kuraista kylätietä läheiselle suolle tervehtimään muuttolintuja. Opin tunnistamaan kevään alkaneen kurjen ja joutsenen huudosta. Luonnosta sain harrastuksen, joka oli jollain tavoin jakamaton. Koin jo nuorena hetkiä, jotka kätkin syvälle sydämeeni. Äänet, tuoksut ja tuntemukset noista ohikiitävistä minuuteista ja tunneista ovat kalleimpia aarteitani. Ulkopuolinen ei varmasti pystyisi niihin täysin samaistumaan, tai saamaan koppia noista samoista tunnetiloista.

Koen, että jokaisella ihmisellä on oma ikkunansa luontoon. Itse, muutettuani opintojeni perässä Joensuuhun ja kaupunkiin, koen edelleen että ikkunani ja oveni luontoon on Viitasaarella ja kotitanhuvillani. Siellä on luonto, jonka tunnen ja jonka kanssa olen varttunut. Luontoon olen kulkenut milloin kiikari kaulassa, milloin metsälle ase selässä ja pystykorva jaloissa pyörien, milloin onkivapa olalla.

Viime aikoina on keskusteltu luonnon käytön ja luontokokemusten eettisyydestä. Itselläni riittää ymmärrystä myös heille, jotka haluavat rajoittaa metsästystä ja luonnon muuta hyötykäyttöä. Heillä on omat teesinsä, vastapuolella omansa. Itse metsästyksen harrastajana koen, että metsästyharrastus kasvattaa ihmisiä, jotka oppivat kunnioittamaan luontoa ja nauttimaan siitä. Juuri nuo intiimit, yksityiset elämykset tekevät sen. Metsästys ja kalastus ovat tapoja kasvattaa ympäristöstä ja kestävästä kehityksestä kiinnostuneita ihmisiä. Olen nähnyt sen, että suomalainen luonnonkäyttökulttuuri on menossa oikeaan suuntaan. Vesistöjä kunnostetaan talkoovoimin monimuotoisuuden nimissä ja metsästäjät perustavat kosteikkoja vesilinnuille. Ihmiset ja yhteisöt suojelevat metsiään vapaaehtoisesti.

Meidän sukupolvessamme olen huomannut paljon lupaavia piirteitä tulevaisuutta ja kestävää kehitystä ajatellen. On tavallisia ihmisiä, samoin kuin tuottajia, joille luonnon ja eläinten hyvinvointi on etusijalla. Koskien varsilla olen tavannut paljon perhokalastajia, jotka laskevat saamansa kalat takaisin ja vielä kantavat kortensa kekoon kalakantojen hoidossa. Olen nähnyt metsästäjiä, jotka kulkevat tussari selässä lataamattomana pitkin metsiä, vain seuratakseen metsästyskoiransa työskentelyä. Uskon todella, että olemme ensimmäinen sukupolvi, joka voi antaa maamme jälkipolville paremmassa kunnossa kun sen olemme saaneet..