maanantai 31. tammikuuta 2011

Muistakaa enemmistökin!

Taantuman ja laman sattuessa, näin sanotaan, ääriliikkeet ja ilmiöt pääsevät pintaan. Vasemmisto-, oikeisto- ja muu radikalismi saa syntynsä vaikeina aikoina. Kun kansaa todella potuttaa, on paikallaan nootti valtaapitäville: "Me haluamme muutosta", "Me emme jaksa enää".

Olemme saaneet viimeaikoina seurata äärioikeiston nousua länsimaissa ja viimeisimpänä demokratiaa tavoittelevaa liikehdintää muslimimaissa. Ääriliikehdintä on nostanut uudenlaista keskustelua niin idässä kuin lännessäkin. On nostettu pöydälle keskustelunaiheita, joita on pitkään hyssytelty ja pidetty pöytälaatikoissa. Siinä missä ennen puhuttiin suvaitsevaisuudesta, mietitään nyt: pitäisikö kaikkea suvaita? Avoin maahanmuuttokriittisyys ja vähemmistöjä vastaan tehdyt iskut ovat yleistyneet. Radikaalien toimijoiden joukko on yhtä pieni kuin ennenkin, mutta hiljainen hyväksyntä valtaväestön taholta edesauttaa kehitystä.

Mitä sitten on tapahtunut? Taantuman aikaan on mediakin unohtanut sen tylsän tavallisen suomalaisen. Sen valkoihoisen, työtä tekevän, lihaa syövän heteron. Hänet jolla on perhettä, hänet, joka ehkä jossain vaiheessa oli lomautettuna taantuman ja laman vuoksi. Keskiluokkainen suomalainen on unohdettu.

Juhani Tamminen sanoi kirjoituksessaan suurista puolueista kuvaavat sanat. Hän sanoi, että peruspeli on suurilta hukassa. Se on syy perälaudan vuotamiseen. Perussuomalaiset ja muut pienpuolueet ovat houkutelleet myös suureet pois mukavuusalueiltaan, keskustelemaan marginaalisista teemoista. Tosiasia kuitenkin on, että tulevien vaalien tärkeimmät teemat liittyvät niihin Soinilaisten ja keltaisen median mielestä tylsiin juttuihin: työllisyyteen, verotukseen, talouskasvun ja valtion velan suhteeseen, sekä palveluihin. Sen tylsän työtätekevän heteron jokapäiväiseen elämään ne liittyvät.

Olen vahvasti sitä mieltä, että yksi avain yhteiskuntarauhaan ja suvaitsevaisuuteen on hyvinvoiva enemmistö. Meidän on tehtävä hartiavoimin töitä ihmisten riittävän toimeentulon varmistamiseksi, sekä turvallisuuden säilyttämiseksi yhteiskunnassa. Kaikki keskustelu on hyväksi, mutta suvaitsemattomuutta ei tule suvaita.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Luonnosta vieraantuminen vie yhden sukupolven.

Suomessa on vellonut jo pitkään keskustelu, jossa on asetettu vastakkain luonnon suojelu ja sen hyötykäyttö, sekä eläinten suojelu ja metsästys. Rintamalinjat ovat vakiintuneet, mutta provosoivia kranaatteja viskotaan välillä poterosta toiseen. Kansanedustaja Anne Kalmari avasi uuden keskustelun, mainitessaan Itä-Suomen turneellaan, että suurpetoja tulisi siirtoistuttaa myös pääkaupunkiseudulle. Lähinnä kai heitoksi tarkoitettuun kommenttiin tarttui moni.

Heitossa piilee kuitenkin totuuden siemen: Eikö suurpetokantojen lisäämisen puolesta kampanjoivien tulisi olla valmiita ottamaan noita karvaturreja myös omille ulkoilualueilleen ja omaa asuinaluettaan sulostuttamaan? Ivan kare suupielessäni seurasin viime vuonna uutisointa kokonaisen nalleperheen lahtaamista niiden erehdyttyä ylittämään Uudenmaan läänin rajan. Eipä kuulunut eläinsuojelujärjestöjen valitusta tuon episodin jälkeen. Sen sijaan luvanvaraiseen, kantojen koon mukaan säänneltyyn pyyntiin maakunnissamme pyritään puuttumaan.

Itseäni on pitkään huolestuttanut metsästysharrastuksen jatkuvuus. Hirvi- ja muut riistakannat tarvitsevat säätelyä, mutta myös hoitoa ja seurantaa. Nyt ukkoutuvan sukupolven tilalle ei monin paikoin kovaa ryntäystä ole. HESY ry:n eli Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen mukaan olisi hyvin pian saatava voimaan asetus, joka kieltää metsästyksen alle 18- vuotiailta. Yhdistys on järkyttynyt Sotkamossa tapahtuneesta ilveksen kaadosta, jossa ampujana toimi 10- vuotias poika. Kuvittelisin itse polvenkorkuisesta saakka metsällä kulkeneena tuon hetken olleen pojalle unohtumaton elämys. HESY:n mukaan metsästyksellä on lapselle kielteisiä vaikutuksia: "On selvää, että eläimen tappaminen, suolistus ja paloittelu raaistavat kasvavan lapsen tunne-elämää.". Itse toivottelen kaikille onnistunutta ilvesjahtia. Ottakaa mukaan nuoria oppimaan hienoa harrastusta! Oma tunne-elämäni ei ainakaan ole siitä raaistunut.

torstai 13. tammikuuta 2011

Mihin tiemme vie?

Eilen palailin Keski-Suomen turneelta Pohjois-Karjalaan. Liikenteessä oli karmea keli, niikuin on edelleenkin. Ajeltuani kieli keskellä suuta kohtuullisen turvallisesti 240 kilometriä perille, kuulin surukseni vaikean ajokelin vaatineen jälleen uhrinsa Mikkelissä.

Joskus onnettomuutta ei voi välttää edes varovaisella ajotavalla tai turvallisilla liikennejärjestelyillä. Eilen FB:ssä käytiin laajaa keskustelua junaliikenteestä ja rataverkostosta. Eräs kommentoija huomautti, että muualla Euroopassa, missä junien käyttöaste on korkeampi, valitetaan myös lippujen ja rataverkon kunnossapidon kalleudesta. Ongelmamme ovat siis yleiseurooppalaisia ja tällaisena talvena myös lumen ja pakkasen aiheuttamien ongelmien suhteen!

Onko sitten junaliikenteen tarkoitus tuottaa suoraa voittoa? Nähdäkseni ei. Ystäväni Katja heitti eilen keskusteluun hyvän kysymyksen: Kuka laskee, kuinka paljon valtatiet tuottavat? Niiden vaikutus huomioidaan välillisenä hyötynä. Näin pitää ollakin. Ja sekä suomalaisen rata- että tieverkon tehtävänä on yhdistää alueita ja tukea elinkeinoelämää. Ihmiset liikkuvat yhä enemmän, useilla tavoilla. Ja siitä on hyötyä myös taloudellemme.

Itse olen ihmetellyt huonosti hoidettua itä-länsi- liikennettämme. Armeijan käyneenä tiedän perimmäisen syyn suurten, itärajalta länsirannikolle kulkevien väylien välttämiseen Toivoisin silti asiasta voitavan keskustella. Pohjoisessa Keski-Suomessa puhutaan kovasti Nelostiestä (Helsingistä Ouluun ja Rovaniemelle) elinvoimaa ylläpitävänä tekijänä. Mutta kuinka on Sinisen Tien laita? Miten sijainti Vaasa-Joensuu- tien varrella on hyödynnetty? Ei mitenkään.

Viitasaaren osalta tuo tie on hävyttömän huonossa kunnossa. Tiellä on paljon raskasta liikennettä. Turvetta, puuta ja muita alueen rikkauksia kuljetetaan tiukkojen aikataulujen puitteissa tehtaille ja voimaloille. Minulla on useita kuljetusalalla olevia tuttavia, jotka tuntevat vaarantavansa ihmishenkiä joka kerta tuota tietä ajaessaan. Useita ihmisiä onkin kuollut suhteellisen lyhyellä pätkällä menneinä vuosina. Asiaan pitäisi saada ratkaisu. Sellainen olisi tien levennys ja mutkien oikominen tietyiltä osin.

Tällä ratkaisulla sekä henkilö- että tavaraliikenne voisivat kulkea turvallisesti idästä länteen ja lännestä itään. Samalla Keski-Suomen asema Suomen keskipisteessä vahvistuisi.

tiistai 11. tammikuuta 2011

11. hetki

Tänään aamulla käänsin Ainolta lainaamani sitikan renkaat kohti Jyväskylää.  Tavoitteena oli piiritoimistolla pidettävä kampanjasuunnittelu kera kollega Petrin, puheenjohtajamme Petrin, tomeran toiminnanjohtajamme Elinan sekä Jyväskylän Keskustaopiskelijoiden pj:n Joonaksen. Palaverissa vedimmekin suuntaviivoja kevään yhteiselle kampanjoinnille, sekä täyttelimme kollektiivisesti kalentereitamme. Viikonloput alkavat täyttyä rytinällä. Seuraava vaihe on sitten tapahtumien ja kokousten ajallinen arviointi siten, että ehtii useampaan osoitteeseen mahdollisimman kätevästi. Yksi tavoite keväälle onkin ihmisten tapaaminen ja Keski-Suomen kartoittaminen tarkemmin. Pitää kuunnella ja katsella ympärilleen. Vain sillä tavalla voi mennä ja edustaa parhaiten täkäläisiä, nuorista Pihtiputaan mummoon.

Ajellessani tänään 4 maakunnan alueella oli aikaa ajatella myös vaihteeksi yleispolitiikkaa. Uutisointi radiossa, tv:ssä ja lehdissä oli vahvasti eduskunnan lomiltapaluun ryydittämää. Kevätpuolelle siirryttäessä eduskunnalla on vielä paljon tehtävää. vahva näppituntuma on, että lähiaikoina äänestetään Portugalin lainapaketista. Harmittaa hallituksessa olevien tovereiden puolesta. Keskusta oli aikoinaan vastustamassa EMU:n liittymistä, mutta nyt joutuu kantamaan vastuun valuutan säilymisestä hengissä. Demarit ovat tehneet päinvastoin.

Seuraavista hallitusneuvotteluista tulevat vaikeat. Koko länsi taistelee omasta kilpailukyvystään ja Suomi tulee kilpailukyvyn säilyttämisen ohella tähtäämään velkaantumisen pysäyttämiseen ja elvytyksen laskun maksamiseen. Heinäluoman Eero arveli takaisinmaksuun kuluvan sopivasti 4 vuotta, mutta kuule Eero, ei se ehkä niin nopeasti käy.

Takaisinmaksu on suoritettava. Muuten Suomi ei ole muita tuhlaajavaltioita kummempi. Se on kuitenkin tehtävä hyvinvointivaltion rakenteet säilyttäen ja kunnossapitäen. Leikkauslistat ovat selviö, mutta ne eivät saa ajaa Suomea taantumaan ja eriarvoistumiseen. Mistä muuten nykyinen eriarvoistumiskehitys johtuu?

Arvatkaapa.

Juuret ovat edellisessä lamassa ja huonossa jälkihoidossa.

maanantai 10. tammikuuta 2011

Leikkauslistat tulevat!

Eduskunta hyväksyi sopivasti joulun alla lakimuutoksen, joka mahdollistaa toimeentulotuen leikkauksen alle 25- vuotiaalta koulutuksesta kieltäytyneeltä nuorelta. Kansanedustajat tiesivät mielestään, mikä on parasta noille nuorille. Minä en suostu ymmärtämään tätä päätöstä.

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että uusi laki on perustuslain vastainen asettaessaan alle 25-vuotiaat ammatillista koulutusta vailla olevat eriarvoiseen asemaan. Entä se 26-vuotias? Ymmärrän sen, että nuoret, vetreät ihmiset halutaan vuokra-asuntojen pitsalaatikkovuorten keskeltä työelämään, kohtaamaan ihmisiä ja osallistumaan yhteiskuntaan. Mutta sen tietää sisimmässään jokainen lain puolesta äänestänyt, ettei tämä laki sitä itsessään tee. Kyseessä on laupeudentyöksi naamioitu menoleikkaus. Tätä vain ei kukaan uskalla sanoa. Minä sanon sen nyt. Myöskään työttömyysturvan heikentäminen ei ole keino ohjata pitkäaikaistyötöntä töihin. Se on vain keino heikentää hänen asemaansa ja jälleen osa valtiontalouden kestävyysvajeen paikkaamista, näin hienosti puettuna.

Älkää käsittäkö minua väärin, minunkin mielestäni ihmisille on parhaaksi, jos heidät saadaan liikkeelle, töihin ja aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Näin saamme myös ne verotulot nousuun, yhdessä monen muun  toimenpiteen kanssa. Mutta tämä laki ei ole yrityskään siihen suuntaan. Ainoa hyvä seikka laissa oli viittaus siihen, että tuen pienetämisen yhteydessä tehtäisiin suunnitelma nuoren elämänhallinan parantamiseksi. Tämä jää kuitenkin suurimmassa osassa kuntia tekemättä resurssipulan vuoksi.

Eduskuntatyössä on kyse myös eri ryhmien edunvalvonnasta. Koko kansan kannalta olisi parasta jos tulevassa eduskunnassa olisi entistä paremmin edustettuna koko kansan läpileikkaus. Kauhulla odotan vaalien jälkeisiä menoleikkauksia. Leikkaamaan tullaan raskaimmin niiltä, joiden ääni ei eduskunnassa kuulu. Tämä toimeentulotuen leikkaus on siitä esimakua. Varokaa nuoret, varokaa pitkäaikaistyöttömät, varokaa syrjäytyneet. Keppiä on tulossa, jos äänenne ei kuulu.

Anssi Kekkonen, kansanedustajaehdokas